Yleiskuvaus
Keltamatara on monivuotinen matarakasvi, jonka varsi on pysty, vankka, liereä ja hienokarvainen. Lehtiä on yleensä 8 kpl kiehkurassa ja ne ovat rihmamaiset, valkokarvaiset. Kukinto on kerrannaisviuhko, kukat ovat tuoksuvat ja keltaiset.
Uhanalaisuus
Vaarantuneet (VU)
Koko
20 - 60 cm
Kasvupaikka
Kedoilla, hiekkaisilla pientareilla, kallioilla, nummilla.
Levinneisyys
Harvinaistunut, puhtaana harvinainen Etelä-Suomessa ja yleisempi rannikolla.
Maastotuntomerkit
Matala, kukinto kirkkaan keltainen, lehdet piikkimäiset, vihreät.
Mikrosienet
- mataranhärmä (Neoerysiphe galii)
- mataranruoste (Puccinia punctata)
- matarankeltaruoste (Pucciniastrum guttatum)
- mataranpahkaruoste (Puccinia galii-verni)
- keltamatarannoki (Melanotaenium endogenum)
Muuta
Keltamatara risteytyy helposti paimenmataran kanssa: Piennarmatara (Galium x pomeranicum) syrjäyttää helposti alkuperäisen keltamataran, mutta kasvaa myös itsenäisinä kasvustoina ilman kantalajeja.
Löytöpaikat Luopioisissa
Keltamatara on alueella harvinainen ketokasvi.
Sen kasvupaikat ovat käyneet harvinaisiksi maatalouden rakennemuutoksen jälkeen. Paimen- ja keltamataran risteymä, piennarmatara, valtaa voimakkaampana kasvina tehokkaasti sen kasvupaikkoja.
Parhaat keltamatarakasvustot nykyään löytyvät Rautajärven kedoilta, Vuolijoen tien varresta Kaukkalasta, Miemolasta ja Puutikkalasta, mutta näilläkin paikoilla piennarmatara on yleisempi.
Kasvi on harvinaistunut 2000-luvulla.
Kirjallisuus
- Häyhä, T. 2003: Uhanalaiset kasvit Kanta-Hämeessä. – Alueelliset ympäristöjulkaisut 306. Hämeen ympäristökeskus. 129s.
- Vauhkonen, M. 2003: Päijät-Hämeen uhanalaiset ja silmälläpidettävät putkilokasvit. – Alueelliset ympäristöjulkaisut 326. Hämeen ympäristökeskus. 98s.
