Yleiskuvaus
Luutasammal kuuluu riippusammalten (Neckeraceae) heimoon ja on sukunsa ainoa laji Suomessa. Tummanvihreä, puumaisesti haarautunut, varsilehti kolmiomainen, keskisuoni ulottuu lähes kärkeen. Dioikkinen, itiöpesäkkeet harvinaisia.
Uhanalaisuus
Vaarantuneet (VU)
Koko
Sammal on keskikokoinen ja muodostaa yhtenäisiä, pystyjä kasvustoja kasvualustalleen.
Kasvupaikka
Varjoisilla, ravinteisilla kallioilla, onkaloissa ja luolissa, Kalkinsuosija. Kostea pienilmasto.
Levinneisyys
Melko harvinainen Lounais-Suomessa.
Vertaa
- Rotanhäntäsammal (Isothecium alopecuroides): varsilehti suikea, keskeltä levein
- Palmusammal (Climacium dendroides): varsilehti kolmiomainen, herttatyvinen, lehden kärjessä ota
Löytöpaikat Luopioisissa
Luutasammalta ei ole löydetty Luopioisista. Suomesta on löydetty vain Tamnobryum alopecuroides
Sammalta en ole erikseen etsinyt, koska sen löytyminen täältä on epätodennäköistä. Nykyiset esiintymät ovat kaikki melko kaukana eikä täältä ole löydetty sammalen tarvitsemia kasvupaikkoja. Lähimmät löytöpaikat ovat Karkkilan ja Lohjan alueella.
Kasvupaikkakuva on otettu Azoreilta ja muotokuva sieltä kerätystä näytyteestä. Kuuluu luutasammalten sukuun, mutta varmuutta sammaleen lajista ei ole.