Männyn-kellokukanruoste

Männyn-kellokukanruoste kuuluu kantasienten kaareen, ruostesienten luokkaan. Coleosporium-sukuun on perinteisesti luettu parikymmentä sienilajia, joiden ensimmäinen vaihe on männyllä ja muut vaiheet kellokasveilla, leinikkikasveilla, mykerökukkaisilla tai näivekasveilla. Männyn-kellokukanruoste kuitenkin nykyään luetaan kuuluvaksi muotona lajiin Coleosporium tussilaginis coll. Sieni muodostaa isäntäkasvin lehtien alapinnalle loppukesällä runsaasti keltaisia kesäitiö- tai punakeltaisia talvi-itiöpesäkkeitä. Niitä voi olla myös kasvin varsissa ja lehtiruodeissa. Pesäkkeet ovat usein kehämäisesti, jolloin kehän keskellä on muita suurempi pesäke. Lehden yläpinta muuttuu samalta kohtaa kellertäväksi. Lehdet nuutuvat ja lopulta kuivuvat. Helmi-itiöt kehittyvät männyllä (Pinus silvestris).

Elinvoimaiset (LC)

Ruostelaji on hyvin yleinen koko Suomessa, muodon levinneisyydestä en tiedä mitään varmaa.

Männyn-kellokukanruoste on melko yleinen piensieni Luopioisissa.

Luonnon kellokukat ovat alueella yleisiä hirvenkelloa lukuunottamatta. Koristekellot ovat villiytyneet joillakin paikoilla ja niitä on tavattu myös koristejäänteinä autiotalojen pihapiireistä.

Ruoste esiintyy yleensä runsaana keskikesästä alkaen, mutta ei joka vuosi. Yleisin se on ehkä kurjenkellolla, jolta olen löytänyt sen lähes joka vuosi viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kissankellolta olen löytänyt sen vain kerran. Koristekelloilta ruostetta on löytynyt satunnaisesti.

Kuvat on otettu villiytyneestä ukonkellokasvustosta Eurajoelta.
Helmi-itiövaihe männyllä (Coleosporium sp.) on kuvattu Padankoskella.